Puhtaus on puoli ruokaa

Peseytymisohjeita ja puhtaustarkastuksia

Ajattelemme helposti, että Suomessa on aina peseydytty ahkerasti. Onhan meillä ikivanha saunakulttuuri ja pesuvedeksi sopivaa pehmeää järvi-, joki- ja sadevettä. Saunassa käyntiin silti 1900-luvun alkupuolella yleensä vain kerran viikossa, tavallisesti lauantaina. Maaseudulla sauna saattoi lämmetä useammin raskaan työn jälkeen. Enemmistö kaupunkilaisista kävi yleisissä saunoissa ennen kuin kylpyhuoneet ja suihkut yleistyivät. Myös taloyhtiöiden saunat ja uimahallit vähensivät yleisten saunojen suosiota. Sähkökiukaat tekivät mahdolliseksi saunan rakentamisen pieniinkin asuntoihin 1950-1960-luvulta lähtien.

Arkipeseytyminen tarkoitti ennen kasvojen ja yläruumiin huljauttamista vedellä pesuvadissa tai ruumiin pyyhkimistä viileään veteen kastetulla pyyhkeellä tai pesukintaalla. Vailla viemäriä ja vesijohtoa olevissa taloissa pesuveden sisään kanto, lämmitys ja poiskantaminen ammeessa tai paljussa tapahtuvaa kylpyä varten oli iso urakka. 1910-luvulla Helsingin asunnoista noin 70 prosenttia oli varustettu vesijohdolla. Vesiklosetit, kylpyhuoneet ja suihkut yleistyivät hitaammin.

Kuva: Jalkojen pesua 1920-luvulla. Kuvan nainen on valokuvaaja Maria Holzer. Helsingin kaupunginmuseo (cc by 4.0)

Opastus henkilökohtaisen hygienian hoitoon alkoi perusasioista: hampaiden harjaamista, käsien pesemisestä, kynsien leikkaamisesta sekä hiusten ja ihon hoidosta. Kansakoulunopettajilla, terveydenhoitajilla ja lastenneuvoloilla oli hygieniavalistuksessa merkittävä rooli.

Kuva: Lapsia pesemässä käsiään Sompasaaren päärakennuksen edessä 1950-luvulla. Kuvaaja: Eino Heinonen / Helsingin kaupunginmuseo. (cc by 4.0)

Puhtaustarkastuksia

Uudet hygieeniset normit ja ihanteet tulivat kansakoululapsille ja heidän vanhemmilleen tutuiksi 1920-luvulta 1950-luvulle koulussa pidetyissä puhtaustarkastuksissa, joissa erityisen huomion kohteena olivat kädet ja hiukset: oliko kynsien alla surunauhoja tai löytyikö päästä syöpäläisiä.

Lapset punnittiin ja mitattiin alusvaatteissa tai alasti, ja heidän painonsa ja pituutensa tarkistettiin suhteessa valtakunnallisesti yhdenmukaistettuun pituus- ja painotaulukkoon. Ihannepainon lisäksi lapsen elinvoimaa ilmensivät punaiset posket ja suorat polvet. Lisäksi syynissä olivat hampaiden kunto, näkö sekä korvien, jalkojen, esiliinan, nenäliinan ja joskus koko vaatetuksen puhtaus.

Osa opettajista käytti puhtaustarkastuslistaa, luokan puhtauskeskiarvotaulukkoa ja kunniakirjoja oppilaille, jotka osoittivat erityistä harrastusta puhtaudenhoidossa. Puhtaan kunnia oli toisaalta likaisen häpeä. Peseytymiseen ja vaatteiden pesuun ei ollut kaikissa kodeissa samoja mahdollisuuksia. Lapset tunsivat julkisesta arvioinnista häpeää sitä enemmän, mitä enemmän oma ruumis ja sen puhtaus poikkesivat normista.

Maaseudulla kansakoulua käyneen viisilapsisen metsätyöperheen esikoinen Aino (s. 1918) on muistellut koulun terveystarkastuksia:

Sittehä siellä oli aina niinku aamusella aina…johonki aikaa oli semmonen iskulause, joka aina sanottiin kuorossa, että puhtaus on puoli ruokaa tai joku semmone… Sitä sanottii terveystarkastukseksi tai puhtauen tarkastuksi…No se saatto olla joku naisihmine se aina kävi ja se katteli, että onko täitä ja tai sitte nämä korvantavustat ja  kaikki ja puhtaat vaatteet. Ei niinku vaatteetkaan siihe aikaa puhtaita voinu olla, se vesi ja pyykkääminen oli tosi iso homma.

Kuva: Vesi vanhin voitehista. Lapsia ohjattiin puhtaudessa ja peseytymisessä. Kotiliesi 1936.

Kuinka pesen itseni

Nykyisin naistenlehdissä tuskin ilmestyisi artikkelia ”Kuinka pesen itseni”. Tohtori Kaarina Karin artikkelissa vuonna 1934 Kotiliesi-lehdessä kerrottiin, miksi peseytyminen oli tärkeää ja miten se oikeaoppisesti suoritettiin.

Kaarina Kari mielestä suomalaiset uskoivat liikaa siihen, että ihon puhdistamiseen riitti hikoilu, vihtominen ja huuhtelu vedellä. Tämä oli kuitenkin vain alkuvaihe ihon pehmittämisessä varsinaista peseytymistä varten. Ihon sai pehmitettyä myös ammeessa, loikoilemalla lämpimässä vedessä.

Pehmitetty iho pestiin lämpimällä vedellä käyttäen saippuaa ja karkeahkoa pesuvälinettä. Saippua poisti talin, ja pesin hiersi irti kuolleen solukon. Iho tuli pestä ainakin kolmeen kertaan. Kun ihosta ei enää irronnut ”ihorullia”, voitiin ryhtyä huuhteluun. Huuhtelu tuli tehdä huolellisesti, jotta ihopoimuihin ei jäisi saippuaa. Jokaisen huuhteluvesiannoksen tuli olla entistä kylmempi. Lopuksi niskaan sai kaataa aivan kylmääkin vettä.

Pesuvälineiksi Kaarina Kari suositteli omaa pesusientä, harjaa tai pesulappua. Jalkoja varten oli  hyvä olla hohkakivipala. Pesintä tuli säilyttää paikassa, jossa se kuivui jokaisen käytön jälkeen.

Kotilieden Tyttärien kerho -palstalla suositeltiin voimistelua avoimen ikkunan äärellä ennen aamupesua. Voimistelun jälkeen käytiin suihkussa tai pyyhittiin ruumis kylmällä pyyhkeellä. Kylmää suihku tai pyyhe karaisi, mikä oli avain fyysiseen terveyteen ja henkiseen tarmoon.

Toilettilaukun sisältö

Mainoksista voi päätellä, milloin tehdasvalmisteiset saippuat, shampoot, hammastahnat ja muut  hygieniatuotteet tulivat suomalaisiin kauppoihin. Monia tuotteita oli saatavilla jo 1920-luvulla. Hienhajua poistettiin kölninvedellä (Eau de Cologne) ennen kuin deodorantit tulivat markkinoille 1930-luvun alussa. Hienosaippuoissa oli valinnanvaraa. Tehdasvalmisteisia terveyssiteitä alettiin mainostaa voimallisesti 1930-luvulla.

.

Kuva: SI-KO -hammastahna mainos. Kotiliesi 1/1937.

Kuva: Mum-deodoranttimainos . Kotiliesi 13-14/1938.

Kuva: Sanisept-terveyssidemainos. Kotiliesi 13-14/1938.

Kuva: Havin Palmu oli oliivi- ja palmuöljyistä valmistettu hienosaippua. SK joulukuu 1930.  

Lähteet:

Hellevi: Tyttärien kerho. Kannattaako tytön harjoittaa ruumistaan. Kotiliesi 3/1936.

Kari, Kaarina: Kuinka pesen itseni. Kotiliesi 19/1934.

Tuomaala, Saara: Punaiset posket ja suorat polvet. Kansakoulun terveydenhoidon ihanteita ja käytäntöjä 1920- ja 1930-luvulla. Teoksessa Kansalaisuus ja kansanterveys. Toim. Ilpo Helén ja Mikko Jauho. Gaudeamus 2003.